Marraskuun lukupiiri kirjastolla ti 2.11. klo 18.00
Kirjaston seuraava lukupiiri järjestetään tiistaina 2.11. klo 18.00 ja myös jatkossa lukupiirit järjestetään joka kuukauden ensimmäinen tiistai. Marraskuun kirjana on S. K. Tremaynen Jääkaksoset. Kirjoja voi käydä kysymässä kirjaston asiakaspalvelutiskiltä.
Oulaisten Vesiosuuskunnan ja Oulaisten kaupungin viemäriliikelaitoksen toiminta-alueet
Tekninen lautakunta on 5.10.2021 päättänyt asettaa Oulaisten Vesiosuuskunnan ja Oulaisten kaupungin viemäriliikelaitoksen toiminta-aluekartat julkisesti nähtäville Vesihuoltolain mukaisesti 21 vuorokaudeksi, pyytää luonnoksista tarvittavat lausunnot ja varata alueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille tilaisuuden tulla kuulluksi.
Vestia Oy avaa automatisoidun lajittelupihan Oulaisiin
Vestia Oy avaa automatisoidun lajittelupihan Oulaisiin
Vestia Oy:n uuden automatisoidun lajittelupihan avajaisia vietetään Oulaisissa maanantaina 4.10. klo 11–14. Vestian henkilökunta opastaa avajaisissa asiakkaita palveluautomaatin käyttöön ja jätteiden lajitteluun. Lajittelupihan itsepalvelu on avoinna avajaisten jälkeen ma-pe klo 10–17.
Tarjolla opastusta palveluautomaatin käyttöön ja kierrätysneuvontaa
Ilmoitus maankäyttö- ja rakennusasetuksen 86 §:n mukaisesta laajemmasta kuulemisesta koskien rakennuslupahakemuksia neljän tuulivoimalan rakentamiseen kiinteistöille 563-402-8-62 ja 563-402-89-1
Rakennusluvilla haetaan voimaloiden enimmäiskorkeuden muutosta osayleiskaavan mukaisesta 230 metristä 240 metriin.
Oulaisten kaupungin tukipaketti
OULAISTEN KAUPUNGIN TUKIPAKETTI 2022
Oulaisten kaupunki maksaa tukea vuoden 2022 aikana ensimmäisen oman asunnon Oulaisista ostavalle, syntyneestä lapsesta sekä jokaisesta, muuttohetkellä alle 12-vuotiaasta, Oulaisiin muuttaneesta lapsesta.
Tuet ovat saajalleen veronalaista tuloa ja niistä peritään vero verokortin perusteella tai sen puuttuessa 60 %. Hakijan täytyy toimittaa tarvittavat liitteet sekä verokortti vuodelta 2022.
TULOS Kirjaston omatoimiaikojen asiakaskyselystä
Oulaisten kaupunginkirjaston asiakaskysely omatoimikirjastopalvelusta

Omatoimikirjast
Avoin varhaiskasvatus
Lukuvuonna 2023-2024 ei järjestetä avointa varhaiskasvatusta.
__________________
Avoin varhaiskasvatus on ohjattua, perheiden kasvatustyötä tukevaa toimintaa, joka on tarkoitettu perheille, jotka hoitavat lastaan kotona eivätkä käytä muita varhaiskasvatuksen palveluita. Avoin varhaiskasvatus on perheelle maksutonta. Kerhotoiminta ei vaikuta perheen saamaan kotihoidon tukeen tai kuntalisään.
Toiminta-avustukset 2022
TOIMINTA-AVUSTUKSET VUODELLE 2022
Kaupunginhallituksen ratkaistavaksi tulevien toiminta-avustusanomuksien hakuaika on 31.10.2021 saakka. Aikaisemmin vuodelle 2022 jätetyt anomukset otetaan huomioon.
KAUPUNGINHALLITUS