Varhaiskasvatukseen hakeminen
Varhaiskasvatukseen voi hakea ympäri vuoden ja hakemus tulee jättää viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee varhaiskasvatusta. Mikäli palveluntarve kuitenkin johtuu äkillisestä työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta on varhaiskasvatuspaikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee varhaiskasvatuspaikan.
Alle kouluikäisillä lapsilla on vaihtoehtoisesti oikeus joko kunnalliseen varhaiskasvatukseen tai lasten kotihoidon tukeen tai yksityisen hoidon tukeen.
Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta saa lisätietoja Kansaneläkelaitokselta.
Varhaiskasvatuspaikkaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti Kunta-Akkunan kautta (tästä linkistä).
Hakemuslomakkeita saa myös nettisivuiltamme ja varhaiskasvatustoimistosta.
Varhaiskasvatusta koskevat lomakkeet palautetaan täytettynä ja allekirjoitettuna joko sähköpostilla henna.nabb@oulainen.fi tai varhaiskasvatustoimistoon, os. Lautatarhankatu 7 B.
VIRIKEPAIKKA
Varhaiskasvatuksen virikepaikkaa käyttävä lapsi on vakituisesta varhaiskasvatuksesta poissaolevan lapsen paikalla, joten virikepaikasta laskutetaan varattujen tuntien mukaan. Virikepäivät sovitaan yhdessä varhaiskasvatuspaikan kanssa sen mukaan, miten ryhmässä on tilaa.
Virikepaikkaa haetaan Kunta-Akkunan kautta (tästä linkistä) tai varhaiskasvatushakemuksella.
TILAPÄINEN VARHAISKASVATUS
Tilapäistä varhaiskasvatusta järjestetään perheen lyhytaikaisen varhaiskasvatustarpeen vuoksi (enintään 5 pv/kk). Tilapäinen varhaiskasvatus ei vaikuta kelan kotihoidontuen saamiseen. Harkinnanvaraisesta tilapäisestä varhaiskasvatuksesta peritään asiakasmaksuna yli 5h/pv 17 € /pv ja alle 5h/pv 10 € /pv.
VARHAISKASVATUSPAIKAN IRTISANOMINEN
Lapsen varhaiskasvatuksen palveluntarve on irtisanottava kirjallisesti Kunta-Akkunan kautta (tästä linkistä). Palveluntarpeen päättymisen jälkeen tulevasta irtisanomisesta varhaiskasvatusmaksun hyvitys alkaa irtisanomispäivästä lukien.
Lisätietoja:
Varhaiskasvatuksen johtaja
Henna Nabb
p. 044 4793287
henna.nabb@oulainen.fi
Lapsen aloittaessa varhaiskasvatuksen:
Minun lapseni, Meidän lapsemme