Palveluseteli

PALVELUSETELIN HAKEMINEN (kesä- ja talvikunnossapitoon)

Avustus myönnetään yhden asunnon kiinteistölle (omakotitalo ja vakituinen asunto), jonka kaikki asukkaat ovat yli 75-vuotiaita tai vammaisia. Avustuksen suuruus on 200 euroa tai kustannusten jäädessä alle, todelliset kustannukset (sis. alv). Avustus koskee oman pihan tai liittymän lumi- tai hiekoitustöitä. Uudistuksen myötä myös kesäkunnossapidon töitä ja esim. lumen pudotustöitä voidaan korvata tällä avustuksella.

Vapaamuotoisessa hakemuksessa tulee olla mukana kiinteistössä asuvien nimet, osoite, pankkiyhteystieto ja urakoitsijan laskun kuitti. Kuitissa tulee olla eriteltynä arvonlisäveron osuus sekä missä ja mitä töitä on tehty. Vammaisuuden perusteella myönnettävän avustuspäätöksen tekee sosiaalitoimi tarveharkinnan perusteella.

Avustushakemus tulee toimittaa kirjallisesti Oulaisten kaupungin tekniseen keskukseen vuoden loppuun mennessä. Osoite: Tekninen keskus, Lautatarhankatu 7 A, 86300 Oulainen. Hakemuksen voi jättää myös teknisen keskuksen postilaatikkoon.

Lisätietoja:  Kuntatekniikan päällikkö Tero Kahlos, p. 0444793254, tero.kahlos@oulainen.fi