Oulainen2026
Oulainen on mukana Euroopan kulttuuripääkaupunkivuodessa!
Oulu, yhdessä 40 pohjoisen kunnan kanssa, on vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki teemalla kulttuuri-ilmastomuutos. Myös Oulainen on mukana kulttuuri-ilmastonmuutoksessa!
Kulttuuri-ilmastonmuutos yhdistää kulttuuria, taidetta ja teknologiaa yllättävälläkin tavalla, luo kohtaamisia, uusia yhteyksiä ja synnyttää vuorovaikutusta. Pohjoinen Suomi on eurooppalaisen kulttuurin näyttämö vuonna 2026 ja nyt on aika nostaa kulttuuri, kulttuurin tekijät ja taiteilijat arvoiseensa asemaan ja tunnistaa kulttuurin merkitys alueiden elinvoimalle.
Euroopan kulttuuripääkaupungin asema on merkittävä koko Suomelle ja suomalaiselle kulttuurille.
Kulttuuripääkaupunkivuosi on täynnä kulttuurin juhlaa ja erityisesti pohjoisen Suomen kulttuuri näkyy laajasti Eurooppaan. Vuonna 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki levittäytyy 40 kunnan alueelle pohjoisessa Suomessa, ja Oulainen on yksi näistä kumppanuuskunnista.
Kyseessä on usean vuoden matka, jonka aikana tuotetaan alueellemme kulttuuria, taidetta ja monipuolisia tapahtumia ja vakiinnutetaan niitä osaksi jokavuotista elämää.
Yhteyshenkilö Oulaisissa:
Anna Koivukangas (kulttuurituottaja)
Puh. 044 4793 268
anna.koivukangas@oulainen.fi
Lisätietoa Oulu2026sta www.oulu2026.eu
Oulu2026-tapahtumakalenteri
Oulu2026-tapahtumakalenteri löytyy osoitteesta oulu2026.eu/tapahtumat/
Oulaisten Oulu2026-ohjelma
Pe-su 16.–18.1.2026
Oulainen mukana Kauppakeskus Pekurissa yhteisellä esittelypisteellä Soiva joki -kuntien kanssa.
Su 15.2.2026 klo 12–15 (laskiaissunnuntai) Perinnekeskus Oulainen
Oulaisten & Haapaveden yhteiset kulttuuripääkaupunkivuoden avajaiset laskiaistapahtuman merkeissä.
Yhteistyössä Wanha Woima ry, Oulaisten kaupunki, Haapaveden kaupunki & Haapavesi Folk ry. Kulttuuriperintö eilen, tänään ja huomenna – woimaa yhteiskehittämisestä -hanke.
28.2.-1.3.2026 (Kalevalan päivä) Piipsjärvi
Piipsjärven kyläyhdistys yhteistyössä Oulaisten kaupungin ja useiden eri toimijoiden kanssa.
1.-25.4.2026 KoronaGalleriassa
Lasten ja nuorten kulttuuriviikkojen ohjelmaa - Teemana Villisti kaupunki!
1.5.2026 (Oulaisten Vappu torilla)
Lasten ja nuorten kulttuuriviikkojen ohjelmaa - Teemana Villisti kaupunki!
30.5.2026 Väinölänrannan Tapahtumapuistossa
Lasten ja nuorten kulttuuriviikkojen ohjelmaa - Teemana Villisti kaupunki!
14.-17.5.2026
Oulaisten Ystävyyskaupunki-tapaaminen ja tanssin kevätnäytös (kansainvälinen hybriditapahtuma). Yhteistyössä: Oulaisten nuorisoseura, Jokihelmen opisto, Oulaisten kulttuuri- ja liikuntapalvelut. Mukana myös muita yhdistystoimijoita!
Su 14.6.2026
Salon lenkki on perinteikäs juoksutapahtuma Oulaisissa Mäyränperällä.
Järjestää Mäyränperän kyläyhdistys.
Ke-su 10.–14.6.2026 Pyhäjokivarren kunnissa
10.6. Pyhäjärvi
11.6. Kärsämäki
12.6. Haapavesi
13.6. Oulainen
14.6. Pyhäjoki
Oulaisten osalta päätapahtuma viralliset Väinölänrannan tapahtumapuiston avajaiset
Soiva joki on kokonaan uusi tapahtuma, jota viritellään Pyhäjokimelonta-tapahtuman oheen.
Kesä-elokuussa joka maanantai klo 18 jossain päin Oulaista tapahtuu!
Maanantai Mallillaan -tapahtumasarja kansainvälisellä twistillä.
Pe-su 3.–5.7.2026
Wanha Woima ry yhteistyössä useiden eri toimijoiden kanssa.
European spotlight -tapahtuma teemalla Wastakohtien Woima.
La 11.7.2026 Väinölänrannan tapahtumapuistossa
Uuden tapahtuman ohjelmassa mm. Rompoolin lastennäytelmä “Villi kaupunki” sekä Miska Pressan katti -hybridikonsertti. Yhteistyössä Oulaisten kulttuuripalvelut & Teatteriyhdistys Rompooli ry.
La 29.8.2026 Kurjenranta, Piipsjärvi
Yhteistyössä Kioski Kesäherkku, Oulaisten kaupunki, Piipsjärven kyläyhdistys
Pe 11.9.2026 (Villiperjantai & Taiteiden yön yhteydessä)
Yhteistyössä: Oulaisten karaokekerho, residenssitaiteilijat Juha Ekholm & Jussi Valtakari, Oulaisten kaupunki; Residenssiohjelma SYKLI.
Festivaalin tapahtumia ympäri vuoden ja huipennus marraskuussa!
Marraskuussa 2026
Uusi valotaidetapahtuma Musiikkiviikkojen kanssa samaan aikaan!
Pe-ti 27.11.-1.12.2026 Perinnekeskuksella
Joulunavaustapahtumaa vietetään kulttuuripääkaupunkivuoden päätöstapahtumana.
Joka kuukausi vaihtuva näyttely.
Joki-kirjastojen hankkeen Oulun Eteläisen lausujat -ryhmä kehittää koulutusten avulla runonlausuntaohjelmiston Oulun kulttuuripääkaupunkivuoteen 2026. Mukana on kaksitoista kuntaa Oulun Eteläisen alueelta: Alavieska, Haapajärvi, Haapavesi, Kalajoki, Kärsämäki, Nivala, Oulainen, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Sievi, Siikalatva ja Ylivieska.
Projektissa tehdään yhteisöllisesti kirjastosta kotiin lainattavat tarinalliset taidekassit.
Yhteistyössä Oulaisten kaupungin kirjasto- & kulttuuripalvelut / Residenssiohjelma Sykli, yhteisötaiteilija Juha Allan Ekholm, taiteilijat, yhteisö.
Valokuvallinen kulttuuripolku Valorannasta Väinölänrantaan Oulaisten Valovoima ry:n luotsaamana.
Oulainen2026-työryhmä
Oulainen2026-työryhmä on Oulaisten luova sydän, jonka tavoitteena on saada aikaan pysyvää kulttuuri-ilmastonmuutosta ja pysyviä käytäntöjä, jotka kantavat vuoteen 2026 ja sen yli.
Työryhmän jäsenet:
Anna Koivukangas
Kulttuurituottaja, Oulaisten kaupunki
Kuva- ja yhteisötaiteilija
Luovan alan yrittäjä
Anna Ruotsalainen, TaM
Viestintä- ja markkinointikoordinaattori, Oulaisten kaupunki
Ari Sarpola
Sivistysjohtaja, Oulaisten kaupunki
Essi Rahja, FM
Runoileva äidinkielen opettaja
Helinä Koskela
Yhistyskisälli
Johanna ”Jospe” Saarela
Koulu- ja palkkasihteeri
Hurahtanut harrasteteatteriin ja koirien kanssa touhuiluun
Jonna Taikatie, FM
Ylivieskalainen kuva- ja yhteisötaiteilija
Luovan alan yrittäjä
Tuula Aitto-oja
Kotiseutu-, kulttuuri- ja kulttuuriperintötyön moniottelija vielä eläkkeelläkin
Wuokko Kärki
Liittetiedostona on Oulainen2026-työryhmän sparrausklinikan työkirja, jota voitte käyttää tukena erilaisten apurahojen hakemisessa. Vastaamalla työkirjan kysymyksiin olette askeleen lähempänä toimivaa apurahahakemusta!