Tulevaisuuskaraoke

Tulevaisuuskaraoke

TULEVAISUUSKARAOKE JÄRJESTETÄÄN KOLMATTA KERTAA OULAISISSA
Yleisötapahtuma yhdistää kaupunkilaisia Oulaisten torilla 

perjantaina 12.9. klo 18.15 alkaen Taiteiden yön avauksen jälkeen

 

TULEVAISUUSKARAOKE on yhteisöllinen yleisölle avoin karaoketapahtuma, jossa leikkimielisen kilpailun palkintona on oikeaa taidetta. Oulaistelainen yleisö saa nauttia äskettäin Jenny ja Antti Wihurin rahaston palkinnolla palkittujen taiteilijoiden ideoista yhteisökaraoken muodossa. 

 

Tapahtuma käynnistyi vuonna 2022 nykytaiteilija Juha Allan Ekholmin aloitteesta. Tavoitteena oli rakentaa tapahtuma vuosittain vaihtuvalla teemalla. TULEVAISUUSKARAOKE pitää sisällään yhteisöllisen karaoketapahtuman sekä leikkimielisen kilpailun, jonka palkintona on valtakunnallisesti tunnetun puuveistäjä Jussi Valtakarin uniikki veistos. 

 

Tapahtuma lauletaan maailmalle myös tänä vuonna Oulaisten Karaokekerhon tiloista ulospäin kaupungille päin, mutta uutena ajankohtana, suositun Villiperjantai & Taiteiden yö -tapahtuman ohjelmana. Uudella ajankohdalla tavoitellaan yhä laajempaa yleisöä. Tapahtumaan saa maksutta ilmoittautua klo 18 alkaen. Osallistua voi myös yleisönä, joka ratkaisee ”sokkona” palkinnon voittajan. Toriyleisö saa osallistua nimimerkillä laulettuun kilpailuun, jonka voittaja valitaan aplodien desibelimittauksella. 

 

Tämän vuoden teemana on ”Ne, jotka tahtoivat tähtiin”. Osallistujat saavat vapaasti päättää, millaisella laululla aihetta tulkitsevat. Vuosittain vaihtuvien teemojen valinnassa on pyritty ottamaan huomioon, että niiden sisällöt kuuluisivat suomalaiseen iskelmäkulttuuriin. 

 

TULEVAISUUSKARAOKE  on osa Oulu 2026 Euroopan Kulttuuripääkaupunkihankkeen Oulaisten kumppanuusohjelmaa. Tapahtuma järjestetään kerran vuodessa aina vuoteen 2026. Järjestäjänä toimii Oulaisten Kaupungin Kulttuuritoimi/ SYKLI-residenssiohjelma yhteistyössä Oulaisten Karaokekerhon kanssa. Tapahtuman juontaa liveart-taiteilija Dj. Juge.

 

Lisätiedot:

juhaallanekholm@gmail.com

040-177 1401

Residenssitaiteilija 

 

anna.koivukangas@oulainen.fi

044-479 3268

Kulttuurituottaja, Oulaisten Kaupunki

 

SYKLI-residenssiohjelman taiteilijaesittelyt:

https://www.northernair.fi/taiteilija/juha-allan-ekholm/

https://www.northernair.fi/taiteilija/jussi-valtakari/