Omatoimikirjasto viikonloppuisinkin

Oulaisten kaupunginkirjaston omatoimipalvelu otetaan täysimääräisenä käyttöön syyslomalla 2021

ALOITUS LAUANTAINA 23.10.2021

Omatoimiajat lisäävät kirjaston aukioloaikoja, mutta asiakaspalvelua ei omatoimiaikana ole saatavissa. 

Suurin muutos on se, että sunnuntaina kirjastossa voi asioida omatoimisesti klo 09-20. Lauantaisin kun henkilökunta poistuu kirjastosta, on omatoimipalvelu käytössä vielä kello kahdeksaan asti illalla. Kirjastoon pääsee omatoimisesti joka päivä klo 09 alkaen.

Asiakkaiden täytyy kirjautua omatoimiajalle. Kun henkilökunta lähtee lauantaina kello kolme iltapäivällä pois, tulee kirjastoon jäävien asiakkaiden kirjautua omatoimiajalle. Kaikkien asiakkaiden on kirjauduttava kirjastokortilla ja PIN-koodilla omatoimiasiakkaaksi. Asiakas joka päästää toisen asiakkaan kirjastoon omalla kortillaan, on vastuussa toisen toimista. Jokaisen asiakkaan on kirjauduttava omatoimiasiakkaaksi, vaikka he sitten menisivätkin samalla oven avauksella kirjastoon! Alle 15-vuotiaat pääsevät omatoimikirjaston käyttäjiksi vain huoltajan kirjallisella luvalla, jonka hänen on itse tuotava kirjastoon. 

  Asiakaspalveluajat

  Omatoimikirjasto avoinna

ma klo 12-20

ti    klo 12-20

ke  klo 10-20

to  klo 12-20

pe  klo 12-20

la   klo 11-15

su  Henkilökunta ei paikalla

ma klo 09-12

ti    klo 09-12

ke  klo 09-10

to   klo 09-12

pe  klo 09-12

la   klo 09-11 ja 15-20

su  klo 09-20