Lehdistötiedote: Harrastamisen Oulaisten malli

Lehdistötiedote 2.6.2021

 

Oulaisten kaupunki on saanut Harrastamisen Oulaisten mallin jatkoon rahoituksen

Aluehallintovirasto on myöntänyt avustusta 88 000 € Oulaisten kaupungin lasten ja nuorten harrastamisen kehittämiseen koulupäivän yhteyteen. Rahoitus 80%:sta avustusta eli kokonaiskustannukset hankkeelle on 110 000 € vuosille 2021-2022.

Valtionavustus on tarkoitus tarjota jokaiselle oulaistelaiselle peruskoululaiselle mahdollisuus ainakin yhteen harrastukseen välittömästi koulun yhteyteen. Oulaisten kaupunki oli kevään 2021 aikana pilottikuntana mukana testaamassa nk. Suomen mallia harrastamiselle. Kevään toteutukseen kaupunki sain 44 000€ avustuksen, joka myös oli nk. 80%-avustusta ja pilottihankkeen kokonaiskustannukset olivat 55 000€. Nyt saatu avustus on kaksinkertainen eli kaupunki voi jatkaa kevään pilottia samassa laajuudessa ensi lukuvuoden.

Kevään pilotissa toteutettiin 70 viikoittaista kerhotuntia Oulaisten eri kouluilla. Suosituimpia kerhoja olivat Parkour-, kokkailu-, kädentaitojen ja valokuvauksen kerhot. Ensi lukuvuodella on tarkoitus toteuttaa 10 Parkour-kerhoa, 10 ruuanlaitto ja kokkaus-kerhoa ja 10 kädentaidot kerhoa kouluilla. Lisäksi on mm. kädentaitojen, valo-ja digikuvauksen, kuvataiteen kerhoja sekä erä-, luonto-, geokätkeily- ja metsästyskerhoja. Lisäksi vielä pelisuunnittelua ja ohjelmointia, ratsastusta ja kotieläinkerhoja.

Avustuksella tuetaan koordinaattorin, kerhojen ohjaajien ja apuohjaajien palkkaamista ja jonkin verran myös materiaali- ja välinekustannuksia. Kerhojen ohjaajina toimivat pääsääntöisesti kaupungin omat työntekijät mm. opettajat, ohjaajat, liikunnanohjaajat sekä järjestöjen aktiiveja.

 

Lisätietoja:

                                                          Ari Sarpola
                                                          sivistys- ja kulttuurijohtaja
                                                          Oulaisten kaupunki, 044 4793 240, ari.sarpola@oulainen.fi