Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta Piipsjärven koululla

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan Piipsjärven koululle lukuvuodelle 2018–2019 hakuaika on käynnissä

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta on päättänyt järjestää koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa myös Piipsjärven koululla ensi syksystä alkaen. Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään samoilla periaatteilla Piipsjärven koululla kuin Jauhinkankaan ja Juho Oksan kouluillakin. 
 

Kerhoihin voidaan ottaa 15 oppilasta/koulu. Toiminta on pääsääntöisesti tarkoitettu 1.–2. luokkien oppilaille. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja etusija annetaan 1. luokkien oppilaille.

 

Kerhot ovat toiminnassa aamuisin klo 8–10 ja iltapäivisin klo 12–16 välisinä aikoina, lopulliset kerhoajat muokkautuvat tarpeen mukaiseksi.

 

Kerhossa tarjotaan aamupäivällä ja iltapäivällä välipala.

 

Kerhomaksut:

Sivistyslautakunta on vahvistanut kerhomaksuksi 80 €/kalenterikuukausi riippumatta siitä, kuinka monena päivänä oppilas osallistuu kerhoon.

 

Kerhomaksu puolitetaan siinä tapauksessa, jos oppilas osallistuu kerhoon enintään 8 päivänä kalenterikuukauden aikana.

 

Kerhomaksua ei peritä, jos oppilaan sairaus kestää koko kalenterikuukauden.

 

Vanhemmat vastaavat mahdollisesta oppilaan kuljetustarpeesta kerhoon ja kerhosta kotiin.

 

Hakemuslomakkeita on saatavana Oulaisten kaupungin nettisivuilta (tästä linkistä).

Hakemukset pyydetään toimittamaan 7.8.2018 mennessä sivistystoimistoon, Lautatarhankatu 7 B.