"MAAILMA ON TOTTA" TULEVAISUUSKARAOKE JÄRJESTETÄÄN VIIDENNEN JA VIIMEISEN KERRAN - SEURAAVAKSI TAPAHTUMA KIRJOITETAAN WIKIPEDIAAN
Tulevaisuuskaraoke on ollut Oulaisten SYKLI-residenssin, Oulaisten Karaokekerhon ja nyt myös Teatteri Hattutempun yhteinen voimainponnistus, joka järjestetään Oulaisten Taiteiden yössä 11.9. viidennen ja viimeisen kerran. Tulevaisuuskaraoke on residenssitaiteilija Juha Allan Ekholmin luoma konsepti, jossa on vuosittain laulettu Oulaista kohti OULU2026 Euroopan Kulttuuripääkaupunkivuotta, joka on lopulta parhaillaan menossa. Tapahtumaan on kuulunut joka vuosi eri teema, joka tänä vuonna on itseoikeutetusti "Maailma on totta".
LEIKKIMIELISEN KILPAILUN PALKINTONA OIKEAA TAIDETTA!
Tulevaisuuskaraoken konseptiin on kuulunut toisen oulaisten residenssitaiteilijan, taivalkoskelaisen puuveistäjä Jussi Valtakarin tekemä palkintoveistos sekä Juha Allan Ekholmin nykytaideteko.
Tämän viidennen ja viimeisen Tulevaisuuskaraoken erikoisuutena esitellään yleisölle Oulaisten Taputuskuoro. Kuoro koostuu nyt ensi vaiheessa Teatteri Hattutempun jäsenistä, mutta mukaan on haastettu myös kaupungin johtoportaan edustaja. Jatkossa on tarkoitus, että Oulaisten Taputuskuoron voi esimerkiksi pyytää eri tapahtumiin ja julkistuksiin, siihen voi myös törmätä osana arkista elämää yllättävissä paikoissa. Taputuskuoron ideana on kommentoida ohi kiitäviä hetkiä ja asioita spontaanein taputusrupeamin. Oulaisten taputuskuoroon voi liittyä kaikki halukkaat.
Tulevaisuuskaraoke kirjoitetaan hankkeen päätyttyä historian kansiin Wikipediaan. Viimeisenä lauluna esitetään Pelle Miljoonan "Hyvää yötä, Maailma".
Karaokea juontaa aiempien vuosien tapaan Dj. Juge. Tapahtuma on osa Oulaisten virallista OULU2026 -kumppanuuskuntaohjelmaa
TULEVAISUUSKARAOKE OULAISTEN TORILLA JA KARAOKEKERHON TILOISSA OULAISTEN TAITEIDEN YÖSSÄ PERJANTAINA 11.9.2026 KLO 17 ALKAEN. TAPAHTUMA ON MAKSUTON.