Varhaiskasvatus esiopetusikäisille perhepäivähoidossa

Esiopetusta annetaan aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Perhepäivähoidossa olevat esikoululaiset siirtyvät saatettuina perhepäivähoitoon esiopetuksen jälkeen. Perhepäivähoitajilla on oikeus ottaa yksi esikoululainen iltapäivien ajaksi hoitoon sen lisäksi, että hän hoitaa enintään neljää lasta kokopäiväisesti.

Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Rakennusvalvonnan arkistopalvelut

Rakennusvalvonnan asiakirjat ovat julkisia, ja kenellä tahansa on oikeus tutustua niihin. Taltioimme rakennus- ja toimenpidelupapiirustukset sekä esimerkiksi rakennepiirustukset rakennusvalvonnan arkistoon. Tarvitessasi saat maksua vastaan jäljennöksiä rakennusvalvontaan arkistoiduista asiakirjoista joko paperitulosteina tai skannattuina tiff- ta bdf-formaattiin.

Rasitetoimitus asemakaava-alueella

Tarvittaessa tonttiasi varten voidaan perustaa pysyvä käyttöoikeus eli rasite toisen tontin alueelle. Rasite tarkoittaa pysyvää oikeutta esimerkiksi kulkuyhteyttä varten tarvittavaan alueeseen, ajoneuvon pitämiseen tai vesi-, viemäri- tai sähköjohdon sijoittamiseen. Rasitteen perustamista varten tarvitset rasitetun tontin omistajan kanssa tehdyn sopimuksen. Rasite perustetaan joko tontin lohkomisen yhteydessä tai erillisessä rasitetoimituksessa.

Oppilaanohjaus

Perusopetuksen oppilailla on oikeus oppilaanohjaukseen. Opinto-ohjaajan ohella jokaisen opettajan tehtäviin kuuluu ohjata oppilasta opiskelussa ja oppimistaidoissa ja ehkäistä opiskeluun liittyviä ongelmia ennalta.

Kaupanvahvistus

Jos olet myymässä tai ostamassa kiinteistöä tai määräalaa kiinteistöstä, tarvitset perinteisen kaupan tekemiseen kaupanvahvistajaa. Perinteisessä kaupanvahvistuksessa vahvistetaan kiinteistön luovutus kaikkien luovutuskirjan allekirjoittajien ollessa läsnä. Vahvistuksen voi tehdä vain kaupanvahvistaja. Kaupanvahvistus on tehtävä kun kyseessä on kauppa, lahja, vaihto tai jakosopimus. Myös kiinteistökauppaa koskeva esisopimus vaatii kaupanvahvistajan todistuksen. Osituksessa tai perinnönjaossa kaupanvahvistusta ei käytetä.

Varhaiskasvatuksen vuorohoito

Lapsi, joka vanhempien työn tai opiskelun takia tarvitsee hoitoa iltaisin, öisin ja/tai viikonloppuisin, voi saada vuorohoitopaikan. Kunnan on pyrittävä järjestämään varhaiskasvatusta siten, että vuorohoitoa on tarvittaessa tarjolla kaikkina vuorokaudenaikoina.

Iltahoitoa antavat päiväkodit ovat avoinna usein noin klo 22:een saakka. Ympärivuorokautiset päiväkodit toimivat jatkuvasti kaikkina viikonpäivinä.

Ilmoitus melusta ja tärinästä

Jos toimintasi voi aiheuttaa erityisen häiritsevää melua tai tärinää, olet velvollinen tekemään toiminnastasi kirjallisen ilmoituksen ympäristösihteerille. Ympäristöilmoitus tehdään esimerkiksi isoista yleisötapahtumista ja rakennushankkeista. Jos toimintasi ulottuu usean kunnan alueelle, ympäristöilmoitus tehdään ELY-keskukselle.

Maakuntakaavoitukseen vaikuttaminen

Maakuntakaavalla pyritään edistämään maakunnan strategista kehittämistä. Kaavan laatii maakunnan liitto, hyväksyy maakuntavaltuusto ja vahvistaa ympäristöministeriö. Maakuntakaava ohjaa alempia kaavatasoja. Oulainen kuuluu Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan, jossa maakuntakaavan laatimisesta ja muusta suunnittelusta huolehtii Pohjois-Pohjanmaan liitto.