Ympäristölupa

Jos toiminnasta saattaa aiheutua esim. maa-alueen, ojan, lähteen, noron tai muun vesistön pilaantumista, on toimintaan saatava lupa.

Ympäristöluvanvaraisia toimintoja ovat esim. metsä-, metalli- ja kemianteollisuus, energiantuotanto, eläinsuojat, jätteiden ammattimainen tai laitosmainen käsittely sekä kaivostoiminta.

Koulukuljetus

Esi-, perus- tai lisäopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen, jos koulumatka on yli viisi kilometriä yhteen suuntaan tai jos se muutoin on oppilaan ikään tai olosuhteisiin nähden liian vaikea, rasittava tai vaarallinen.

Päivittäinen edestakainen koulumatka saa odotuksineen kestää enintään kaksi ja puoli tuntia, 13 vuotta täyttäneillä kolme tuntia.

Leikkipuistot

Kaupungin vapaa-ajantoimi järjestää kesä- ja heinäkuussa liikennepuistossa ohjattua toimintaa. Muiden leikkipuistojen siisteyttä ja turvallisuutta seurataan säännöllisesti.

Aikuislukiokoulutus

Turvallisessa ja viihtyisässä ympäristössä edistämme opiskelijoidemme aktiivista osaamista sekä opiskelutaitoja ylioppilastutkintoa ja omia jatko-opintoja varten.

Voit tiedustella aikuislukiokoulutuksesta Oulaisten kaupungin Lukion kautta.

Tilapäinen varhaiskasvatus

Perheet, jotka tarvitsevat lapselleen hoivaa silloin tällöin, voivat viedä lapsen tilapäiseen päivähoitoon. Sekä kunnat että yksityiset päiväkodit tarjoavat mahdollisuuden tilapäiseen päivähoitoon. Jos perhe saa lapsen kotihoidon tukea, se voi käyttää kunnan järjestämää tilapäistä päivähoitoa enintään 24 tuntia kuukaudessa. Yksityisen tilapäisen hoidon ostaminen ei vaikuta kotihoidon tukeen.

Jäteneuvonta

Oulaisissa jätehuollon neuvonnasta huolehtii Vestia Oy. Vestia Oy:n jäteneuvonta opastaa jätteiden lajittelussa, jätehuoltomääräyksiin ja jätelakiin liittyvissä kysymyksissä sekä jätteiden käsittelyssä. Ota yhteys Vestian asiakaspalveluun (08) 410 8700 tai asiakaspalvelu@vestia.fi

Avustajapalvelut ja apuvälineet perusopetuksen oppilaalle

Vammaisella tai muusta syystä tukea tarvitsevalla oppilaalla on oikeus tulkitsemis- ja avustajapalveluihin maksutta. Tarkoituksena on taata oppilaalle oppimisen ja koulunkäynnin perusedellytykset ja mahdollisimman esteetön oppimisympäristö.

Apuvälineitä voivat olla esimerkiksi yksilölliset oppi- ja opetusmateriaalit, tekniset laitteet, luokkahuonekalusteet sekä liikkumista helpottavat luiskat, kaiteet ja hissit koulurakennuksessa.

Koulu hoitaa käytännön järjestelyt.

Tontin lohkominen asemakaava-alueella

Oulaisissa tonttien lohkomisesta vastaa Maanmittauslaitos. Jos olet ostanut määräalan kiinteistöstä, tulee lohkomistoimitus automaattisesti vireille saatuasi lainhuudon ostamaasi määräalaan. Asemakaava-alueella rakennusluvan saamisen edellytyksenä on, että sitovan tonttijaon mukainen tontti on lohkottu ja merkitty tonttina kiinteistörekisteriin. Lohkomistoimituksessa tarkistetaan vanhat rajat ja määritetään uudet rajat. Asemakaavoitetun alueen lohkomisesta sitovan tonttijaon alueella ja kiinteistörekisterin ylläpidosta vastaa maanmittauslaitos.