Joukkoliikenne
Joukkoliikenneyhteydet
Oulaisiin kulkee suoria juna- ja linja-autovuoroja useista eri suunnista ympäri vuoden. Linja-autojen saapumis- ja lähtöpaikka Oulaisissa on linja-autoasema, joka sijaitsee aivan rautatieaseman vieressä. Useimmat vuorot ajetaan Oulaskankaan sairaalan kautta. Jäljempänä on kerrottu lisätietoja eri suuntien linja-autoliikenteestä. Lisäksi Oulaisten rautatieasemalla pysähtyy osa Helsingin ja Oulun välisistä matkustajajunista.
Haapajärvi-Nivala-Ylivieska-Oulainen
Reitillä ajetaan arkipäivisin ympäri vuoden. Koulupäivinä vuorot kuljettavat toisen asteen opiskelijoita Oulaisissa ja Ylivieskassa sijaitseviin oppilaitoksiin. Nivalaan vuoroilla voi kulkea vaihtamalla linja-autoa Ylivieskassa. Vuoroilla pääsee myös asioimaan Ylivieskaan.
Lisäksi vuorot kuljettavat arkipäivisin ympäri vuoden työmatkustajia Oulaisten ja Ylivieskan välillä. Työmatkustukseen sopivien vuorojen aikataulut on suunniteltu siten, että perillä Oulaisissa tai Ylivieskassa voi tehdä noin kahdeksan tunnin mittaisen työpäivän yleisimpinä työssäkäyntiaikoina. Säännöllisesti matkustavan kannattaa hankkia kausi- tai sarjalippu, jolla matkustaminen on kertalippua edullisempaa. Kausilippu on voimassa 30 vuorokautta; lipun hinta riippuu siitä, kuinka monen kunnan alueella lippu kelpaa. Jokilaaksojen sarjalipun hinta taas perustuu matkan pituuteen, ja lipulla voi tehdä 44 ennalta määritellyn pituista matkaa yhden vuoden sisällä ostopäivästä.
Kalajoki-Oulainen-Haapavesi-Kärsämäki-Pyhäsalmi
Reitillä ajetaan arkipäivisin, lauantaisin ja sunnuntaisin ympäri vuoden. Pyhäsalmelle asti ajetaan vain koulupäivisin. Koulupäivinä vuorot kuljettavat toisen asteen opiskelijoita Haapavedellä, Kalajoella ja Oulaisissa sijaitseviin oppilaitoksiin.
Oulu-Oulainen
Reitillä ajetaan koulupäivisin, ja vuorot kuljettavat toisen asteen opiskelijoita Oulaisissa sijaitseviin oppilaitoksiin. Vihannissa on vaihtoyhteyksiä Raahen suunnan linja-autovuoroihin.
Matkaketjut ja vaihtoyhteydet kaukoliikenteeseen
Matkaketjulla tarkoitetaan matkaa, johon sisältyy yksi tai useampia sujuvia vaihtoja. Matkaketju voi koostua juna- tai linja-autovuoroista. Matkaketjujen aikataulut ovat saatavilla Matkahuollon reittioppaasta sekä Reitit ja liput -mobiilisovelluksesta tai Google Mapsista.
Oulaisten ja Ylivieskan sekä Oulaisten ja Kärsämäen välisiltä linja-autovuoroilta on vaihtoyhteyksiä kaukoliikenteen verkkoon. Ylivieskan rautatieasemalla vaihtoyhteyksiä on Helsingin ja Oulun sekä Iisalmen ja Ylivieskan väliseen junaliikenteeseen, Kärsämäellä taas Jyväskylän ja Oulun väliseen linja-autojen kaukoliikenteeseen.
Lipputuotteet ja aikataulut
Lipputuotteita edellä mainittujen reittien linja-autovuoroihin myydään verkossa Matkahuollon aikatauluhaussa sekä Reitit ja liput -mobiilisovelluksessa. Mobiilisovelluksesta voi ostaa myös kausi- ja sarjalippuja sekä opiskelijoiden lipputuotteita. Osassa linja-autovuoroista kertalippuja myydään käteisellä sekä yleisimmillä pankki- ja luottokorteilla. Vuorojen aikataulut ovat saatavilla Matkahuollon aikatauluhausta, reittioppaasta sekä Reitit ja liput -mobiilisovelluksesta tai Google Mapsista.
Junavuorojen lipputuotteita ja aikatauluja on saatavilla mm. VR:n verkkosivuilta. Kaukoliikenteen linja-autovuorojen lipputuotteet ja aikataulut ovat saatavilla joko yllä mainituista Matkahuollon palveluista tai liikennöitsijöiden omilta verkkosivuilta.
______________
Jokilaaksojen kuntien välistä linja-autoliikennettä vähennetään kesäkuusta 2025 alkaen