Energiansäästö ja sähkökatkoihin varautuminen
Mistä sähköpula ja mahdolliset sähkökatkot johtuvat?
Sähköä on tuotettava joka hetki yhtä paljon kuin sitä kulutetaan. Sähköpula katsotaan syntyneeksi, kun tuotanto ja tuonti eivät riitä kattamaan kulutusta. Tällöin kulutusta joudutaan hetkellisesti rajoittamaan. Sähkönkulutus on suurimmillaan ja sähkön hankintakapasiteetti tiukimmillaan talven pakkasilla muutaman viikon kovan pakkasjakson aikana. Suomen oma sähköntuotantokapasiteetti ei riitä huippukulutustunteina kattamaan sähkön kulutusta, jolloin Suomi on riippuvainen tuontisähköstä. Energiapula johtuu siitä, että Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on vaikuttanut koko EU:n energiatilanteeseen.
Kantaverkkoyhtiö Fingridillä on mahdollisen sähköpulan varalle kolmiportainen menettely, joka kuvaa tilanteen vakavuusastetta. Fingrid tiedottaa muun muassa verkkosivuillaan ja lehdistötiedotteella kolmiportaisen menettelyn mukaisesti, kun tilanne mahdollisesti kiristyy.
Kuluttajiin kohdistuvat sähkökatkot ovat viimeisimpiä toimenpiteitä, joita sähköpulassa tehdään. Ennen sähkökatkoksia on tehty jo joukko muita toimia, kuten käynnistetty häiriöihin varattuja varavoimalaitoksia. Sähköpulatilanteessa Fingrid hoitaisi ja johtaisi sähköjärjestelmän toimintaa järjestelmävastuunsa mukaisesti. Jokainen voi kuitenkin ehkäistä sähköpulan syntymistä vähentämällä sähkönkäyttöä omassa arjessaan. Sähköpulaan liittyvät irtikytkentäsuunnitelmat on tehty ennakkoon, jotta kriittisemmät kuluttajat, kuten sairaalat ja muut yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittiset kohteet eivät joutuisi irtikytkennän kohteeksi. On mahdollista, että joitakin kriittisiä sähkönkuluttajia voi joutua irtikytkennän kohteiksi, jos sähköpula kesto on ajallisesti pitkä tai rajoituksen määrä on suuri. Osa kriittisistä toimijoista on varautunut omilla varavoimakoneilla, jotka käynnistyvät, jos sähköä ei ole saatavilla jakeluverkosta.
Lisätietoa kolmiportaisesta menettelystä: https://www.fingrid.fi/kantaverkko/tietoa-sahkopulasta
Kysymyksiä ja vastauksia sähköpulasta: https://www.fingrid.fi/kantaverkko/tietoa-sahkopulasta/kysymyksia-ja-vastauksia/

Ilmoitetaanko kuluttajiin kohdistuvista sähkökatkoista etukäteen?
Jos Suomessa ajaudutaan tilanteeseen, jossa sähkönkulutus ylittää sähköntuotannon, kantaverkkoyhtiö Fingrid päättää hallittujen sähkökatkojen aloittamisesta. Tiedottamista tekevät valtakunnan tasolla viranomaiset ja Fingrid. Sähköpulasta ja sen riskistä tiedotetaan ennakkoon, ellei kyse ole hyvin äkillisestä tilanteesta. Työ- ja elinkeinoministeriöllä on päävastuu tiedottamisesta, joka koskee sähkönhankintakapasiteetin kehitysnäkymiä, riittävyyttä ja sähkönsäästökehotusten antamista huippukulutuskaudella. Kapasiteettinäkymissä työ- ja elinkeinoministeriö tekee yhteistyötä Energiaviraston kanssa, jolla on lakisääteinen velvoite seurata kysynnän ja tarjonnan tasapainoa.
Kantaverkkoyhtiö Fingrid johtaa kansallisesti sähköpulatilanteen hallintaa. Verkkopalveluyhtiöt toimivat Fingridin ohjauksessa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Fingrid antaa paikallisille jakeluverkkoyhtiöille tiedoksi määrän, joka jokaisella alueella pitää vähentää sähkönkulutusta. Sähkökatkot kierrätetään kahden tunnin katkoina, kunnes sähköpulatilanne päättyy.
Jakeluverkkoyhtiö Elenia ilmoittaa sähkökatkoista omissa kanavissaan niin nopeasti kuin mahdollista ja hyödyntäen mahdollisuuksien mukaan häiriöviestipalveluaan. Noin sadan kunnan alueella toimiva Elenia painottaa, että hallittuja sähkökatkoja ei ole tarkoitus toteuttaa esimerkiksi katkaisemalla sähköt koko kunnasta, vaan kiertävät sähkökatkot koskisivat paikallisesti kerralla noin 500–1500 asiakasta.
Tuntien mittaisia sähkökatkoja voi syntyä normaalioloissa ennakoimattomasti monista syistä, esimerkiksi myrskyjen tai vikojen seurauksena. Myös sähköpulaan voidaan päätyä yllättäen. Näistä syistä sähkökatkoista tiedottaminen etukäteen ei aina ole mahdollista.
Ajankohtaista tietoa mahdollisesta sähköpulatilanteesta: https://tem.fi/tietoa-sahkopulasta
Lisätietoa jakeluverkkoyhtiö Elenian tiedottamisesta ja varautumisesta: https://www.elenia.fi/sahkokatkot/varautuminen-sahkopulaan

Miten sähkökatkoihin pitäisi varautua?
Vähennä sähkön kulutusta erityisesti kulutushuippujen aikana kello 8–10 ja 16–20, karsi tarpeetonta sähkölaitteiden käyttöä, alenna huonelämpötilaa yhdellä asteella ja seuraa sähkön-, lämmitysenergian- ja vedenkulutustietojasi säännöllisesti. Näillä toimilla olet mukana ennaltaehkäisemässä sähköpulatilanteita.
Lyhyen kiertävän sähkökatkon aikana tärkeintä on turvallisuuden huomioiminen. Jos sähkökatko alkaa, sammuta sähkölaitteet. Katkaise virta erityisesti liedestä, silitysraudasta, kahvinkeittimestä ja pesukoneesta, jotta ne eivät aiheuta tulipaloa, kun sähköt palaavat. Kotoa on hyvä löytyä esimerkiksi otsalamppu, ettei pimeässä liikkuminen aiheuta vaaratilanteita. Älä soita hätänumeroon, jos sinulla ei ole akuuttia hätää.
Muita poikkeustilanteita, kuten sairastumista, poikkeuksellisia sääilmiöitä tai pitkiä sähkökatkoja varten kotona kannattaa aina olla 72 tunnin ajaksi riittävä määrä ruokaa, juomaa, hygieniatarvikkeita ja välttämättömiä lääkkeitä koko perheelle, myös lemmikkieläimille. Kotivarana kannattaa olla myös taskulamppu, paristoilla toimiva radio, varavirtalähde, puhtaita kannellisia astioita tai kanistereita veden hakua varten, tulitikkuja, käteistä rahaa, joditabletteja alle 40-vuotiaille, ensiaputarvikkeet sekä käsisammutin tai sammutuspeite.
Lisätietoa sähkökatkoihin varautumisesta: https://72tuntia.fi/sahkokatko/
Lisätietoa 72 tunnin kotivarasta: https://72tuntia.fi/kotivara/
Energiansäästövinkkejä: https://www.astettaalemmas.fi/
Tietoa sähköpulasta ja energiansäästöstä useilla eri kielillä: https://www.infofinland.fi/fi/housing/save-energy

Lähteet: Fingrid, Työ- ja elinkeinoministeriö, Elenia, 72tuntia.fi, Astetta alemmas, InfoFinland