Esiopetus
Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat kunnan järjestämään maksuttomaan esiopetukseen. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty. Siihen voivat myös osallistua ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.
Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.
Varhaiskasvatuksen järjestämään esiopetukseen voi tutustua tästä.
Oulaisten kaupungin esiopetussuunnitelma.
Esiopetuspaikat tulevat hakuun vuosittain tammi-helmikuussa.
Syksyllä 2024 alkavaan esiopetukseen ilmoittaudutaan 19.2. – 1.3.2024 välisenä aikana Wilman sähköisellä lomakkeella. Esiopetukseen ilmoittautuminen koskee vuonna 2018 syntyneitä lapsia.
Esiopetuksen järjestämispaikat syksyllä 2024 alkavaan esiopetukseen ovat:
• Metsolan päiväkoti
• Laukkalinnan päiväkoti
• Juho Oksan koulu
Valintaperiaatteet:
- Metsolan päiväkodissa esiopetusta järjestään ensisijaisesti niille lapsille, jotka tarvitsevat esiopetuksen lisäksi täydentävää varhaiskasvatusta. Metsolan päiväkoti toimii klo 6:30–17 välisenä aikana.
- Laukkalinnan päiväkodissa esiopetusta järjestetään ensisijaisesti vuorohoitoa tarvitseville lapsille.
Juho Oksan koulussa järjestetään pääsääntöisesti esiopetusta niille lapsille, jotka eivät tarvitse esiopetuksen lisäksi täydentävää varhaiskasvatusta.
Lisätietoja esiopetukseen ilmoittautumisesta p. 044 4793 243
Lisätietoja esiopetusta täydentävästä varhaiskasvatuksesta p. 044 4793 287