Osoitteet
Jokaisella rakennetulla kiinteistöllä tai rakennuspaikalla on oltava osoite. Osoitemerkintä opastaa myös hälytys- ja huoltoajoa sekä muuta liikennöimistä kiinteistölle.
Osoitteiden antaminen ja tarvittaessa muuttaminen kuuluu teknisen keskuksen tehtäviin.
Asemakaava-alueella tonteille annetaan osoite tonttijakovaiheessa. Uusille tonteille osoite otetaan käyttöön rakennusluvan käsittelyn yhteydessä.
Haja-asutuslaueella uudelle rakennukselle osoite annetaan rakennusluvan myöntämisen yhteydessä. Tarvittaessa nimetään myös uusi tie.
Uuden tien nimiviitta hankitaan ja laitetaan paikalleen kaupungin toimesta. Kiinteistön omistajan vastuulla on talonumerokilven hankkiminen ja asettaminen paikalleen. Kilven on oltava paikallaan viimeistään rakennuksen käyttöönottovaiheessa. Osoitenumero on sijoitettava siten, että se näkyy esteettömästi tieltä katsottuna. Ellei osoitenumeroa voida sijoittaa rakennukseen siten, että se näkyy esteettömästi tielle, tulee osoitenumero asentaa myös tontille erkanevan tien alkuun esimerkiksi erilliseen pylvääseen.
Osoitenumerokilpiä saa ostaa kaupungin varastolta osoitteesta Merijärventie 131. Kilven hinta on 37,20 € (sis. alv. 24 %). Hinta ei sisällä kilven paikalleen asettamista vaan se on kiinteistönomistajan vastuulla.
Ilmoitamme aina annetut uudet osoitteet sekä teiden ja katujen nimien muutokset pelastuslaitokselle sekä maanmittauslaitokselle, digi- ja väestötietovirastolle (DVV) ja postille. Emme vastaa navigaattoreiden osoiteongelmista tai karttojen päivittämisestä niihin.
Yhteydenotot:
Kuntatekniikan päällikkö
Tero Kahlos
p. 044 4793254
Osoitenumerokilvet:
Työpäällikkö Jari Mustonen
p. 044 4793256
email: etunimi.sukunimi@oulainen.fi