Oulaisten kaupungin alueella on tehty vuoden 2021 syksystä lähtien useita rottahavaintoja eri puolilta kaupunkia. Havaintoja on ilmoitettu jälleen tänä syksynä. Ilmeisesti myös yhdyskuntia on syntynyt joillekin alueille. Alla ohjeita rottahaitan ehkäisyyn ja poistamiseen. Ohjeet löytyvät myös mm. osoitteesta: https://www.ymparistohelmi.fi
Rottahaitan poistaminen
Rottien torjunnassa tärkeintä on ennaltaehkäisy. Mikäli kuitenkin on tarpeellista hävittää rottia kemiallisilla torjunta-aineilla, tulisi se tehdä keskitetysti koko ongelma-alueella ja yhteistyössä tuhoeläintorjuntaan perehtyneen tahon kanssa.
Suojapaikat
Rotta suosii kosteita, maanläheisiä asuinpaikkoja, joissa se voi helposti kaivaa maanalaisia käytäviä. Pysyvillä asuinsijoillaan rotat elävät yhdyskunnissa, jotka ovat tunnistettavissa rotan maastoon jättämistä jäljistä kuten käytävien suuaukoista, niistä ulos työnnetyistä multakasoista, sileäksi tallotuista poluista sekä jalanjäljistä ja ulosteista. Rotan tiedetään liikkuvan päivittäisillä ravinnonhakumatkoillaan satoja metrejä ja uusia asuinpaikkoja etsiessään jopa kilometrejä.
Rotat voivat pesiytyä myös esim. lautapinon, puutarhajäte/risukasojen ja muiden vastaavien suojaisten paikkojen alle. Tarkista, löytyykö tontilta rotille soveltuvia pesäpaikkoja. Tontille ei pidä kerätä tarpeetonta "roinaa" rottien pesäpaikoiksi. Poista tontiltasi tarpeettomat rotille sopivat suojapaikat. Kun rakennusta korjataan rotanpitäväksi, on hyvä tietää, että nuori rotta pystyy ryömimään n. 2,5 cm suuruisesta aukosta.
Jäteastiat
Jätehuolto on järjestettävä siten, että eläimet eivät pääse jäteastiaan. Jäteastian tulee olla ehjä, kannellinen ja riittävän tilava jätemäärään nähden. Kannen tulee olla kunnolla kiinni. Jäteastian pohjakin kannattaa tarkastaa, sillä rotat voivat jyrsiä pohjaan reiän ja päästä sitä kautta huomaamattomasti ravinnon hakuun. Roskakatos tulee pitää siistinä.
Kompostit
Kompostori tulee sijoittaa vähintään 5 metrin etäisyydelle kiinteistön rajasta eikä siitä saa aiheutua roskaantumista. Biojätteen saa kompostoida vain sitä varten suunnitellussa suljetussa kompostorissa, johon haittaeläimet eivät pääse. Epäonnistuneet tai rottien valtaamat kompostit tulee hävittää. Älä laita ruokajätettä avonaiseen kompostiin.
Syksyn omenasadon omenat kannattaa kerätä maasta mahdollisimman nopeasti ja ylimääräiset omenat hävittää asianmukaisesti. Pieniä määriä voi hävittää biojätteen mukana. Puutarhan jätteitä ei saa viedä puistoihin tai muille yleisille tai yksityisille alueille. Puutarhajäte tulee kompostoida tai toimittaa Vestia Oy:lle esimerkiksi lajittelupihan keräykseen.
Lintujen ja siilien ruokintapaikat
Ruokintapaikasta ei saa muodostua rottien ruokintapaikkaa. Lintuja ei saa ruokkia suoraan maahan, vaan esimerkiksi lintulaudalla tai rasvatangolla, ja maahan pudonneet jyvät on siivottava maasta säännöllisesti. Sulan maan aikana lintuja ei tarvitse ruokkia sillä ne löytävät ravintonsa luonnosta. Älä ruoki lintuja ruuantähteillä, sillä se houkuttelee rottia sekä haittalintuja paikalle.
Torjuntatoimet
Tarvittaessa rottia voidaan torjua erilaisin loukuin tai torjunta-ainein. Torjuntatoimien tekeminen samanaikaisesti useamman kiinteistön alueella on suositeltavaa.
Rotanloukkuja myydään kuluttajille kaupoissa. Tuotteita tulee käyttää valmistajan ohjeiden mukaisesti. Loukkuja sijoitettaessa tulee varmistua siitä, ettei niistä aiheudu vaaraa lapsille, kotieläimille eikä muille luonnonvaraisille eläimille. Loukut tulee tarkastaa päivittäin. Kuolleet rotat voi hävittää sekajätteen mukana.
Rottien torjuntaan tarkoitettuja torjunta-aineita voivat voimaan tulleen EU-lainsäädännön myötä hankkia ja käyttää vain tuholaistorjunta-alan ammattilaiset. Laajemmassa rottaongelmassa suositellaan kääntymistä tuholaistorjunnan ammattilaisen puoleen.
Terveydensuojeluviranomainen
Terveydensuojeluviranomaisen tehtävä on tarvittaessa arvioida voiko rottien esiintymisestä aiheutua terveyshaittaa. Jos rottia havaintaan epätavallisen paljon eli useita samanaikaisesti ja havaintoja tehdään päivittäin, voidaan kiinteistön omistaja tai haltija määrätä ryhtymään edellä mainittuihin toimenpiteisiin tuhoeläinten torjumiseksi. Tämä kuitenkin edellyttää hallintolain mukaisia yleensä kaikille osapuolille raskaita menettelyjä, kuten kirjallisia kehotuksia ja määräyksiä, joten niitä pyritään välttämään. Viranomaisen rajallisten resurssien vuoksi ei ole tarkoituksenmukaista jatkuvasti valvoa pihojen siisteyttä.
Ympäristönsuojeluviranomainen
Ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävä on puuttua roskaamiseen silloin, kun rikotaan jätelain roskaamiskieltoa. Tällöin roskaajaa tai kiinteistön omistajaa kehotetaan siivoamaan roskaantunut alue. Ympäristönsuojelu- ja jätehuoltoviranomaiset valvovat myös jätehuoltomääräyksiä, joissa määrätään esimerkiksi kompostoinnin toteuttamisesta.
Terveydensuojeluviranomainen tai ympäristönsuojeluviranomainen ei tee myrkytyksiä eikä neuvo myrkytyksen suorittamisessa. Laajemmassa rottaongelmassa suositellaan kääntymistä tuholaistorjunnan ammattilaisen puoleen.
Yksittäisistä rottahavainnoista ei tarvitse ilmoittaa, eivätkä satunnaiset havainnot yksittäisistä rotista yleensä johda toimenpiteisiin.